Kaarniaispolku kuuluu Nuuksion kansallispuiston polkuverkostoon, ja polulle pääsee Veikkolasta joko kävellen, pyörällä tai autolla. Autoilijan luontevin lähtöpiste on Veikkolan teollisuusalueella oleva parkkipaikka, joka on Soidentaantien päässä ihan Turunväylässä kiinni. Tämä on virallinen Nuuksion parkkipaikka opastekyltteineen ja hupaisine 4h-aikarajoituksineen. Kaarniaispolulle riittää 4 tuntia ihan hyvin, mutta moni vaeltaa syvemmälle puistoon, urheimmat jopa yöpyvät.
Toinen mahdollisuus Veikkolasta tultaessa on ajaa Nesteen liikenneympyrästä Veikkolantietä Turunväylän yli ja ennen Turun suunnan ramppia kääntyä vasemmalle tielle, joka vie vanhalle kaatopaikalle. Tiellä on puomi, jonka lähelle voi pysäköidä. Tänne mahtuu vaivatta ehkä n. 4 autoa. Kävele noin 250 m ja olet Kaarniaispolun risteyksessä vanhan kaatopaikan lounaispuolella!
Polulla on luontorasteja, joiden numerointi ehdottaa kiertämään vastapäivään, mikä onkin mielestäni luontevin kulkusuunta. Rastien sisällöt avautuvat vaikkapa osoitteesta https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/1292. Maisemallisesti monipuolinen reitti on koko matkaltaan merkitty käpytolpin. Polku on suunniteltu Veikkolan koulun ja Metsähallituksen yhteistyönä.
Polun matka
Teollisuusalueelta lähdettäessä reitti alittaa ensin Turunväylän synkän tunnelin läpi ja jatkuu Veikkolan maankaatopaikan vierustietä. Veikkolan kaatopaikka on lopettanut toimintansa v. 1993, ja siitä on muistona peitemaalla katettu täyttömäki. Ympärillä on vanhoja saostuslampia, ojia, keskenkasvuista pusikkoa ja hiekkateitä. Turunväylän melu saattaa olla tässä häiritsevän voimakasta. Voi olla, että luonnonystävän askel ei tällä kohtaa paljonkaan hidastu.
Jos polun alku onkin maisemallisesti surkea, reitin keskiosat palkitsevat retkeilijän kaksin verroin. Kunnollinen metsä alkaa jo n. 300 m parkkipaikalta, heti kun polku ylittää Turunväylän suuntaisen metsätien. Aluksi kuljetaan läpi varttuneen mutta moni-ikäisen sekametsän, käännytään ylös oikealle jyrkkään rinteeseen, minkä jälkeen ympäristö muuttuu kuusikoksi. Tästä kuusikosta voi syksyisin löytää vaikkapa suppilovahveroita. Kohta alkaa kansallispuisto. Pyy pesii läheisissä ryteikkönotkoissa, ja sen korkea soidinvihellys voi kuulua polulle ympäri vuoden.
Kuusikon jälkeen polku laskeutuu laaksoon ja ohittaa pienen mutta kauniin Haaversopakko-nimisen avosuon, jonka keskellä on pieni umpeen kasvava lampi. Tämä osuus kuljetaan pitkospuita pitkin. Suolta noustaan kuusikkoisen rinteen läpi avariin vanhoihin kalliomännikköihin, missä pääsee jo aistimaan erämaan tunnelmaa. Kalliomännikössä voit tavata töyhtötiaisen tai nähdä talvella hyvällä onnella metson jäljet. Erämaista tunnelmaa saattaa himmentää Turunväylän humina, joka kantaa tyynellä säällä tänne asti.
Kalliomännikön jälkeen metsä on nuorempaa. Muutamista mustista sammalpeitteisistä kannoista päätellen tällä alueella on ollut metsäpalo joskus vuosikymmeniä sitten. Nuoren ja vanhan metsän rajalla, aivan polun varressa, on vaikuttavan näköinen, kilpikaarnainen vanha petäjä. Se kasvaa erikoisella tavalla kivenlohkareiden päällä. Ehkä kasvupaikka ja paksu kilpikaarna ovat säästäneet sen tulelta?
Reitillä on vielä lyhyitä osuuksia nuorehkoa metsää, varttunutta sekametsää, ja lopulta palataan metsäautoteitä pitkin maankaatopaikalle. Polun loppuosa kulkee täyttömäen laella, missä kasvaa nuorta puustoa.
Elämää polun varrella
Polku on saanut nimensä kaarniaisista, jotka ovat varsin pienikokoisia kuolevan tai kuolleen puun kuoren alla eläviä kovakuoriaisia. Kaarniaiset ovat kuitenkin eri asia kuin kaarnakuoriaiset, joiden jälkiä näkee Kaarniaispolun varrella runsaasti. Kirjanpainaja on yksi lukuisista kaarnakuoriaislajeista.
Kaarnakuoriaiset elävät sananmukaisesti puun ja kuoren välissä syöden puun nilakerrosta, ja ne saattavat aiheuttaa talousmetsissä merkittäviä tuhoja. Toukkien ja aikuisten kuoriaisten käytäviä voi nähdä kuolevissa tai kuolleissa kuusissa, joiden kuorta tikat irrottavat etsiessään ruokaa. Kaarniaispolun varrella voit tavata käpytikan, palokärjen tai hyvällä onnella pohjantikankin, joka on varsinainen kaarnakuoriaisspesialisti.
Reitin varrella voi tavata monia metsien lintuja. Lintujen havaittavuus riippuu vuodenajasta ja vuorokaudenajasta; kevät- ja kesäaamut ovat parhaita. Suurin osa havainnoista on ääniä, mutta kulkija saattaa päästä katselemaan esimerkiksi pyypoikuetta, käpyä työstävää käpytikkaa, puuta ylös kipuavaa puukiipijää tai lähioksilla kieppuvaa töyhtötiaista. Lintujen havaitsemisen kannalta paras taktiikka on lähteä aikaisin aamulla liikkeelle ja edetä hitaasti, äänettömästi ja tarkkaavaisesti. Kiikari mukaan ja korvat tarkkana!
Lumisina talvina linnut ovat aika hiljaa, mutta silloin kannattaa keskittyä lumijälkiin; ne kertovat parhaiten alueella asuvista nisäkkäistä. Esimerkiksi orava, kettu, lumikko, näätä, rusakko, hirvi ja valkohäntäpeura jättävät kaikki tunnistettavat jälkensä; niitä on mukava opiskella. Nisäkkäiden näkeminen metsässä on melko satunnaista oravaa ja valkohäntäpeuraa lukuun ottamatta. Useimmat nisäkkäät ovat aktiivisia yöllä, ja päiväsaikaan ne osaavat väistää kulkijaa.
Ympäristön tulevaisuus
Kaarniaispolku kulkee osin Nuuksion kansallispuistossa, mutta myös puiston ulkopuolella olevissa Kirkkonummen kunnan metsissä. Kirkkonummen kunta päätyi lopulta metsäsuunnitelmassaan vuosille 2019–2029 ainoaan oikeaan ratkaisuun ja säästi nämä hienot kansallispuiston reunametsät hakkuilta. Uudessa luokituksessa polun varrella olevat metsäkuviot on luokiteltu hoitoluokkaan C5 eli arvometsiksi, mielestäni aivan aiheesta.
Kansallispuiston ulkopuoliset metsät eivät kuitenkaan ole lopullisesti turvassa. Jos Espoo–Salo-oikorata toteutuu, muuttuu kaikki tällä alueella. Ratalinja on suunniteltu kulkemaan Turunväylän ja kansallispuiston välistä. Toteutusta ei ole vielä päätetty, mutta suunnitteluun on myönnetty varoja. Radan suunnitteluun liittyen maastossa on tehty mittauksia ja maaperätutkimuksia, joihin liittyviä uria ja merkintöjä näkyy siellä täällä.
Kaarniaispolku soveltuu mainiosti ulkoiluun, polkujuoksuun, luonnon tarkkailuun ja koirien ulkoilutukseen. Nuuksion kansallispuiston järjestyssääntö kieltää maastopyöräilyn tällä reitillä.
Teksti ja kuva: Markku Jämsä
Juttu on alunperin julkaistu Kylänraitissa 1/2020
