Olen ohittanut Navalanmäen kymmeniä kertoja jalan ja satoja kertoja autolla tietämättä tästä metsästä aivan Veikkolan lähellä. Kesällä 2019 poikkesin, ja sen jälkeen olen käynyt monta kertaa. Tämä metsä on tutustumisen arvoinen pienehkö kohde; jo tunnissa pystyy kiertämään koko alueen siten, että siitä saa yleiskäsityksen.
Alue täyttää monin osin vanhan metsän tunnusmerkit: puusto on monen ikäistä, ja mukana on vanhojakin puita. Navalanmäen lakialueelta ei löydy monta ihmisen tekemää kantoa, ei tuoreita eikä vanhoja. Se on säästynyt hakkuilta pitkään, ja siellä on joitain huomattavan vanhoja mäntyjä eli aihkeja. Vanhoiksi nämä tunnistaa paksusta kilpikaarnasta, ja lisäksi, kun katsoo petäjän latvukseen, huomaa, että se on levinnyt lakkapääksi. Puun pituuskasvu on pysähtynyt, mutta se jatkaa edelleen hidasta paksuuskasvuaan.
Nämä vanhat männyt eivät ole mitenkään erityisen korkeita. Ne kasvavat hyvin karulla maalla, käytännössä kallion päällä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten vanhoja nämä oikeasti ovat. Nojasiko jo valtioneuvos Carl von Wahlberg aikoinaan johonkin niistä miettien, että onpa siinä tiluksillani komea vanha petäjä? Mänty elää Etelä-Suomessa 300–500-vuotiaaksi, joten jo 1900-luvun alussa nämä ovat olleet varttuneita puita.
Jotkin kuusistakin ovat elämää nähneen oloisia. Lisäksi löytyy mäntykeloja eli honkia vanhan kansan kieliopin mukaan. Lahopuun määrää lukuun ottamatta metsä täyttää mielestäni vanhan metsän tunnusmerkit. Navalanmäen alarinteillä löytyy sieltä täältä vanhoja kookkaita kantoja, jotka kertovat vuosikymmenten takaisista maltillisista poimintahakkuista. Jatkuva kasvatus ei ole mikään uusi villitys metsistään huolta pitävän tilallisen menetelmänä.
Mäen lakialue on enimmäkseen avointa kalliomännikköä, jossa on jäkälöityneitä avokallioita, ja niiden välisissä notkelmissa mustikka voi hyvin. Seassa on kuusta ja koivua siellä täällä. Myös mäen reunarinteet ovat varsin luonnontilaisen oloisia. Etelä-, itä- ja pohjoisrinteillä on kuusikoita, seassa koivua ja isohkoja petäjiä. Sammalpeite ja kaatuneet puut luovat kuusikkoihin peikkometsän tunnelmaa.
Navalanmäen lakiosalla ei ole kuljettu kovinkaan paljon. Isompia polkuja ei ole, jokunen pieni polku-ura kumminkin. Sinänsä mäen lakiosa ja idänpuoleiset rinteet ovat helppoja kulkea, mutta maasto ei ole esteetöntä. Länsireunan kalliorinne on jyrkkä ja hieno, mutta mahdoton nousta tavalliselle kulkijalle. Rinteen laella kannattaa pitää turvallinen etäisyys jyrkänteeseen, sillä sammal ja jäkälä voivat pettää viettävällä kalliopinnalla. Rinne tuntuu toimivan luontaisena meluvallina, sillä Lapinkyläntien liikenne ei kuulu häiritsevästi mäen päälle.
Varo sammalta ja jäkälää, kun kuljet lakiosan kallioilla! Hitaasti kasvavina niiden toipuminen vaurioista kestää vuosikausia.
Länsipuolen jyrkänteen ja Lapinkyläntien välissä on kapea luonnonsuojelualue, jossa on hienoa havupuu-jalopuu-haapalehtoa. Alue on kapea ja paikoin vaikeakulkuinen. Lisäksi liikenteen melu ja tien läheisyys haittaavat metsän tuntua.
Navalanmäelle vievälle polulle pääsee helposti Lapinkyläntieltä. Noin 200 m Kapakkatien risteyksen pohjoispuolelta lähtee itään vaatimaton metsätie, joka menee Klemetin metsäjärvelle. Kuivalla kesäkelillä löytyy metsätien alusta pysäköintitilaa ainakin kahdelle autolle. Metsätietä kävellään itään ja etelään noin 400 m, kunnes oikealle kääntyy Navalanmäelle vievä polku. Aluksi polku kulkee vaatimattoman kosteapohjaisen kasvatusmetsän halki, mutta kuljettuasi noin 200 m se alkaa nousta ja maisemat parantuvat saman tien. Tämä polku ei nouse ihan mäen laelle asti vaan ohittaa mäen koillispuolelta. Polun varrellakin on kunnon metsää, mutta kannattaa poiketa myös mäen päälle. Polku kulkee lopulta Lemetintien yli päätyen Haapajärven kirkon parkkialueelle.
Kirkon parkkialue on myös vaihtoehtoinen lähtöpaikka Navalanmäelle. Tämä polku on noin 1,5 km yhteen suuntaan, mutta lisämatkaa kertyy kävelyistä mäen laella. Alueelle voi rakennella erilaisia kulkureittejä. Esimerkiksi Klemetin metsäjärvellä käynti on helppo yhdistää Navalanmäen retkeen.
Mielestäni alue ei sovellu maastopyöräilyyn ainakaan mäen lakialueella, sillä kallioiden sammalet ja jäkälät vaurioituvat helposti. Varovainen jalkamiehen kulku säästää herkkää kasvustoa.
Navalanmäen laki ja suurin osa reunustavista rinteistäkin ovat Kirkkonummen kunnan maata. Kunta on luokitellut alueen kuviot metsänhoitosuunnitelmassaan luokkaan C5 – arvometsä ilman hoitotoimia. Mäen pohjois-koillispuoliset metsät ovat myös kunnan metsää, ja kuviot on luokiteltu ulkoilu- ja virkistysmetsiksi (C2).
Kaakkoispuoleiset alarinteet kirkon suuntaan ovat yksityisessä omistuksessa. Jokamiehen oikeuden perusteella niiden läpi voi kulkea, pois lukien piha-alueet esim. siilon ympäristö. Toivottavasti tämä upea alue säästyy jälkipolvillekin vanhan metsän harvinaisena monumenttina.
Teksti ja kuva: Markku Jämsä
Juttu on alunperin julkaistu Kylänraitissa 2/2020
